Kiireinen arki

path
Onko päiväsi aikataulutettua ja tuntuu, että mitään ei ennätä tekemään? Työ, lasten kuljetukset kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin ym. arkiset rutiinit vievät ison osan päivästä ja aivoissa surraa aikataulu, jonka mukaan päivää viedään eteenpäin. Kiire painaa päälle, ja näin kevään myötä myös opettajien tapamiset, kevätjuhlat, päättäjäiset jne. lisäävät jännitystä elämään. Sekään ei helpota asiaa, että puoliso on työn vuoksi paljon poissa kotoa. Jossain välissä pitää hoitaa myös ruokaostokset, valmistaa ruokaa, huoltaa vaatteet ja tehdä muut (pakolliset) kotiaskareet. Kuulostaako tutulta? Mitä tehdä, jotta aikaa jäisi myös itselle ja omille harrastuksille?

Itselleni tietty määrä liikuntaa viikossa on ihan must tai muuten ei pää pysy mukana menossa. Tai se, että saa hetken olla omissa oloissa tekemättä yhtään mitään, on todella tärkeää. Aina oman ajan ottaminen ei välttämättä onnistu, mutta pienikin rauhoittuminen kiireen keskellä auttaa jo asiaa. Onko myöskään väärin olla itsekäs ja hoitaa hommat niin, että omaa aikaa todellakin järjestyy? Lapselle voi ottaa pariksi tunniksi hoitajan kotiin tai sopia kaverikyläilystä, kodin siivoamiseen voi käyttää siivoojaa jne. Miksi kaikki asiat pitäisi hoitaa itse, jos on mahdollisuus käyttää palveluita, joita nykyisin on helposti saatavilla? Asiat pitäisi osata laittaa tärkeysjärjestykseen ja miettiä mihin omaa aikaa arjen keskellä käyttää. Jo tunnin joogalla tai lenkillä saa varmasti itselle hyvän ja rentoutuneen olon ja lisää jaksamista kaiken kiireen keskellä. Tällä on varmasti positiivinen vaikutus myös koko perheen hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

Välillä kannattaa siis olla itsekäs ja tehdä asioita, jotka on itselle tärkeitä ja joista nauttii. Aikaa tälle kyllä löytyy, jos on tahtoa!